maanantai 26. toukokuuta 2014

Luku-urakan päätteksi



Kun sain luku-urakkani (Minna supinen:”Apatosauruksen maa”)päätökseen olin  positiivisesti yllättynyt, siitä kuinka novellit olivat hauskaa ja leppoista luettavaa. Kuten luku-urakan alkupuolella kerroin, että novellit olivat epäselviä ja toivoin, että novellit olisivat selvempiä ja niin myös kävi.

Novellit olivat mielenkiintoisa ja mukaansa tempaavia, eikä lukemisesta tullut loppua millään. Teoksen novellit käsittelivät erilaisia asioita ja sijoittuivat eri miljöihin. Novelleista suosiooni ei nuossut mikään tietty novelli, mutta loppua kohden novellit paranivat.


Opetuksena tästä oli se, että ei saa antaa ennakkoluulojen hämätä todellisuutta, kuten tässäkin jos olisi päättänyt olla lukematta kirjaa ensimmäisten novellien perusteella, niin olisi moni hyvä novelli jäänyt lukematta. Luku-urakan alussa toivoin, että novellikokoelma ei olisi pettymys ja kuinka kävikään pidin lukemastani ja novellikokelma oli kokonaisuudessa positiivinen yllätys. Suosittelen! 

Hyvää kesää!

Luku-urakan alkupuolella




Aloitin lukemaan Miina Supisen novellikokoelmaa: “Apatosauruksen maa”. Joka on kirjan takakannen mukaan: "Absurdi lyhytproosakokoelma ylittää naurattamisen rajat terävillä huomioillaan ja inhimillisellä lämmöllään." Odotan kirjalta sitä, että se olisi hauska ja mieleenpainuva lukukokemus.

Kokoelma käsittelee erilaisia novelleja, joiden tapahtumat sijoittuvat eri paikkoihin, eivätkä liity toisiinsa. Kokoelman ensimmäinen novelli kertoo nuoresta naisesta, joka etsii töitä ja saa jatkuvia työtarjouksia "jättiläismuurahaiselta" näyttävältä mieheltä, mutta ei ota niitä vastaa. Hän kävi työhaastatteluissa ilman menestystä. Lopulta nainen luovuttaa ja halusi lähteä kotiin, mutta hänellä ei ollut varaa junalippuun.


Muutaman novellin jälkeen kokoelma vaikuttaa kiinnostavalta. Novellit ovat melko avonaisia ja uskon sen tarkoituksena on saada lukijan mielikuvituksen laukkaamaan. Ensimmäiset novellit tuntuivat hyvin rikkonaisilta ilman selvää lopetusta.Toivon, että tulevat novellit ovat vielä kiinnostavempia ja helpommin ymmärrettäviä. Toivon myös, että novellikokoelma ei ole pettymys.